Ralli ja jokamies
RC-autoilu
Kilpailut
Fame
Hallinto
Jäsenet
Ajankohtaista

Hallituksen kokous 7/2018 (25.9.2018)

LMM:n Takapiikki, Kankaanpääntie 1A, Laukaa as.

Kokouksen kulkua:

Hallitus oli runsaslukuisesti paikalla ja sehän oli mukavaa.

Vuosi alkaa olemaan kohta paketissa eikä uusia jäseniä tulee enää ovista ja ikkunoista. Mistä ne sit tulee?

Lajikuulumisissa RC-Pentti totesi, että harrastajajoukko on supistunut yhteen eli häneen. Mitä Suomen nuoriso tekee illat, jos eivät ole edes
ajamassa Äänekosken hienossa hallissa. Kesäkisa kuitenkin pidettiin ja jos ihan hurjaksi heittäydytään niin ensi kesänäkin ajetaan RC-radalla.

Karting; Ruuhimäki Cup gaala ja kauden päättäjäiset ovat kalenteriin merkitty. Sinne hinkuavat muistavat ilmoittautua.
Suurta menestystä ei seuralle ole tippunut, mutta vielä on kesää jäljellä ja tiedä miten suuria pyttyjä vielä putkahtaa, kun sankarimme lähtevät
kisaamaan suuriin finaaleihin

Peurunkarallin tuskaisen alun jälkeen ollaan aikataulullisesti lähes etuajassa. Hyvä niin. Kaikki suurimmat viratkin on miehitetty.

Syyskokous on tällätty kalenteriin päivälle 31.10.2018. Sitä ennen hallituksen pitää keksiä tekemiset ensi vuodelle ja vetää rahat excel-taulukkoon.

Pj oli esityslistaan merkinnyt pikkujoulutkin. Pitääkö niitäkin vielä järjestää?? No PITÄÄ. Juhlapäiväksi valikoitui yllättäen 5.12.2018.
Tonttuja on alettu metsästämään.

Seuraavan kerran hallitus istuu lauantaina 27.10.2018 klo 18



© Laukaan Moottorimiehet 2008